Sukittaja, Pohjois-Suomi
Tule mukaan hyvähenkiseen porukkaan tekemään kanssamme nykyaikaisia putkistosaneerauksia.
Virra Talotekniikka konserni on kotimainen ja koko Suomen alueella palveleva kokonaisvaltaisten putkistosaneerausten asiantuntija yli 20 vuoden kokemuksella. Erikoisosaamistamme ovat viemärisaneeraukset sukittamalla, hybridiremontit sekä erilaiset putkistojen tutkimus-, huolto- ja korjauspalvelut. Sukituksissa olemme Suomen markkinajohtaja. Keskitymme pääosin isompien kohteiden kuten kerrostalojen, liikekiinteistöjen ja julkisten kiinteistöjen saneerauksiin.
Toimintamme kasvun myötä haemme nyt viemärin sukittajia Pohjois-Suomeen Ouluun ja Rovaniemelle. Kokeneille ammattilaisille voimme tarjota myös asennusryhmän nokan tehtäviä.
Työtehtävät:
- Viemärin sukituksiin liittyvät asennustyöt
- Viemäriputkistojen korjaus- ja huoltotyöt
- Lvi-kalusteasennukset
- Nokkana toimit myös asennustöiden lisäksi oman asennusryhmän vetäjänä
Jotta voit toimia sukittajana sinulla olisi hyvä olla:
- Rakennus- tai saneerausalan kokemusta
- Reipas ote työhön ja hyvä asenne
- Aiempi kokemus sukituksesta tai viemärin pinnoituksesta on etu muttei välttämätöntä
- Tärkeintä on että haluat oppia uutta jos aiempaa alan kokemusta ei ole.
- Teemme töitä koko Pohjois-Suomen alueella, joten sinulla tulisi olla valmius myös ajoittaiseen reissutyöhön.
Tarjoamme sinulle:
- Kilpailukykyisen palkan kokemuksen mukaan
- Hyvän perehdytyksen ja koulutuksen tehtävään
- Hyvät työkaverit ja viihtyisän työilmapiirin
- Kunnon työkalut ja modernit työmenetelmät
- Kokeneen ja sitoutuneen organisaation tuen
- Koulutus- ja etenemismahdollisuudet kasvavassa yrityksessä
Meillä on kovat kasvutavoitteet ja tulemme jatkossa laajentamaan niin toimintaamme kuin palvelujamme. Virra Talotekniikka syntyi 2020 alussa kun kaksi viemärisaneerausalan pitkän linjan tekijää, Sewerex ja New Tube, yhdistyivät. Panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja haluamme että meillä on jatkossakin hyvä työilmapiiri, jossa on mielekästä tehdä töitä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja avoimet paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä.
- Osasto
- Asennus
- Rooli
- Asentaja
- Sijainnit
- Oulu, Rovaniemi
Virra Talotekniikka yrityksenä
Virra Talotekniikka konserni syntyi vuonna 2020, kun kokeneet putkistosaneerauksien ammattilaiset, Sewerex Oy ja New Tube Suomi Oy yhdistyivät. Erikoisosaamistamme ovat viemärien saneeraus sukitusmenetelmällä, vesijohtosaneeraukset ja hybridiremontit. Lisäksi teemme myös putkistojen tutkimus, huolto- ja korjaustöitä. Sukituksissa olemme markkinajohtaja Suomessa.
Virra tutkii, korjaa ja saneeraa viemärit ja vesijohdot koko Suomen alueella!
Sukittaja, Pohjois-Suomi
Tule mukaan hyvähenkiseen porukkaan tekemään kanssamme nykyaikaisia putkistosaneerauksia.
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Virra Talotekniikka?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.